News

Samalla Pihlajalinna vahvistaa kannattavuusohjeistuksensa. Yhtiö arvioi saavansa tänä vuonna vähintään 65 miljoonaan euroa oikaistua liikevoittoa ennen aineettomia poistoja (ebita). Viime vuonna yhtiö ...
Esa Tuomisella on sijoituskohteille niin tiukat kriteerit, että pääasiassa ne on täyttänyt vain Nordea. Tullirytinöiden ...
Puolustusalan tilkkutäkkiyhtiön Summa Defencen johtoon noussut Jussi Holopainen ei ilmeisesti pelkää heittäytyä, edes lentokoneesta. Entiset kollegat arvelevat, ettei yhtiön menestys jää ainakaan joht ...
Pihlajalinnan mukaan tämä johtuu erityisesti aikaistuneista palveluiden siirroista hyvinvointialueelle ja ...
Merkintähinta on sovittu ottaen huomioon Koskisen osakkeen keskihinta viimeiseltä 12 kuukaudelta sekä yhtiökokouksen päättämä ...
Rebl Groupin tytäryhtiöt PunaMusta Oy ja PunaMusta Coloro Oy ovat ostaneet turkulaisen myymälä- ja tapahtumamarkkinointi- ...
Euroopan pörssit avautuivat epäyhtenäisesti tullimuutosten jälkeen. Kansainvälisen kaupan tuomioistuin totesi torstaina ...
Faron Pharmaceuticals ja Endomines olivat Helsingin pörssin kovimpien nousijoiden joukossa perjantaiaamun kaupankäynnissä.
Kilpailuviranomaisten hyväksyntää edellyttävä kauppa arvioidaan saatavan päätökseen vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä.
Faronin kehittämä syöpälääke bexmarilimab paransi hoitovastetta ja elinaikaa vaikeasti hoidettavissa verisyövissä. Tulokset ...
Seppo Saastamoinen tankkasi halventunutta halpakauppaa. Harvia-pomo puolestaan jatkoi osakemyyntejään hyvään hintaan.
Yhtiö tiedotti maaliskuussa, että aiempi talousjohtaja Heini Kautonen lopettaa tehtävässään toukokuun 2025 lopussa.